Pähkinä purtavana

Ylihuomisessa 2. konseptityöpajassa on tarkoitus jo löytää käyttöliittymämalleja ja päästä lähemmäksi uuden palvelun suuria linjoja. Siis lähemmäksi kuin ensimmäisen työpajan herättelyluennon perusteella vielä päästiin. Siellä kyllä hämmennettiin tehokkaasti kattilaa, jossa me kaikki porisemme.

Jos kyseessä olisi bouillabaisse, ketkä tai mitkä olisivat katkarapuja. Katkaravut pitää lisätä viimeisenä, etteivät ne sitkisty...

Viime perjantaina oli kotitehtävän viimeinen jättöpäivä, mutta vain 3 kymmenestä palautti tehtävän. Maanantaina kyselin syitä ja koetin motivoida osallistumaan nyt, kun siihen on tilaisuus. Laitoin viestin myös esimiehille siinä toivossa, että asia herättäisi keskustelua.

Viime viikolla olin Tieken seminaarissa ja luin sieltä saamani vinkin perusteella ns. pienen harmaan kirjan (little grey book) nimeltään Notes on the Role of Leadership and language in Regenerating Organizations.

Ehdottomasti kolahti kirjan pääsanoma, jonka mukaan organisaatiolle käy niin, että se toimintakulttuurinsa kypsymisvaiheessa alkaa rajoittaa kieltään pystyäkseen hallitsemaan toimintaansa paremmin, mutta jossakin vaiheessa tämä rajoitettu ja kangistettu kieli alkaakin haitata organisaation toimintaa ja estää innovatiivisuuden ja uudistumisen. Puhumattakaan nyt siitä, että tällainen kieli on usein vaikeasti avautuvaa ja sopii huonosti toiminnan esittelyyn niille organisaation ulkopuolisille, joille toiminta on tarkoitettu. Itseisarvonahan ei voi olla organisaatio an sich?

Tunnen nyt yllättävää myötätuntoa työryhmäämme kohtaan. Meillä on kova pähkinä purtavana.... Pähkinöitä ja katkarapuja, paleo-ruokavalio! Kun listalla on ollut tähän saakka pelkkää riisiä, valtavina kokkareina kattilan pohjassa.

Ryhmädynamiikan alkeet

Kaaos ja hämmennys, pätijät ja ahdistujat....

No, onneksi sentään konsultin esitys oli hyvä ja tarpeellinen, jos se vaikka uppoaisi jonkun kaaliin. Olin tosiaan ihan rennolla ja hyvällä tuulella ennen työpajaa ja vielä sen jälkeenkin. Ihan pienenä yksityiskohtana kuitenkin huomasin, että muutama osanottaja osoitti sanomisillaan aivan täydellistä epäluottamusta sekä projektiryhmään että tietty myös minuun... kysymällä erinäisiä ihmeellisiä kysymyksiä. Ehkä se on terveellistä kokea livenä...

Kovaäänisimmät olivat eniten äänessä, mutta kaikki eivät ihan vieläkään tuntuneet oivaltavan, että yritettiin puhua kokonaisuudesta asiakkaan kannalta. Näemmekö ikinä metsää puilta.... Selluloosapuurolta ja hokkuspokkus-terminologialta.

Jos voittaisin lotosta, lähtisin Etelämeren saarelle chillailemaan, niinkuin nuoriso sanoo.

Näinkö meidät punnitaan?

Neljän päivän vapaan jälkeen avokonttorin todellisuus on unohtunut, mutta muistuu pian mieleen. Saippuan liukkaudella hyppää pomoni esiin keskustellakseen vastapäisen kollegan kanssa, ja minä yritän sitten suojautua tuolta alitajuiselta uhalta 130 sentin korkuisen sermin taakse vajoamalla tuoliini ja kyyhöttämällä etunojassa mahdollisimman lähellä näyttöä. Grrrmphhh.... Pitäisi sopeutua ja ottaa rennosti?

Saan yllättäen sähköpostia, joka pelastaa päivän. Lähettäjä on tuttu työkuvioista vuosien takaa ja arvostan hänen mielipidettään. On helpottavaa, että samanlaisia ongelmia kokonaisuuden ja verkkoviestinnän olemuksen hahmottamisessa kuin meillä (tuntuu olevan), on muuallakin, jopa sähköisiltä palveluiltaan niin paljon edistyneemmissä organisaatioissa.

Verkko viestintävälineenä.... ja tsaarinajan byrokratia verenperintönä...

No, toisessa viestissä tuleekin sitten taas terveisiä Suurelta Komissiolta. Kaikki mitä siellä hoksataan, on ilmeisen pyhää ja upposen uutta, vaikka olisi keksitty jo aikaa sitten ja jopa kirjattu meidän omiin dokumentteihimme.

Huhhuh. Jos kehitän vatsahappoja tällä tavalla, olen pian jossain muualla kuin verkkopalvelu-uudistuksen pyörteissä. Voisinpa kyllä muuten ollakin, vaikka Tyynen meren aaltojen pyörteissä, mutta laskut on maksettava. Ja millään vuorotteluvapaan pennosilla meikäläisen laskuja ei makseta.

Positiivista asennetta kehiin, vai?