Tänään ei ole uusi eilinen

Henkilökohtaisen kasvun päivä. Näitä on max. 3 vuodessa. Toinen ajoittui elisiltaan....

Aamupäivällä opin, ( vrt. Bart Simpson: I learned a lesson), että 'Arvaa oma arvosi, anna arvo toisellekin'.

Kahden viikon lisäaika tuli tarpeeseen. Kaikkien viisaustieteen tohtoreiden ja huippuammattilaisten joukossa olen kuin Doñanan kansallispuistossa laiduntava hevonen, jota ei edes mainita puiston eläinluettelossa, koska se on niin tavallinen (eläin).

Ylipäänsä minun olemiseni ei ole mitenkään muuten kiinnostavaa kuin siinä mielessä pysynkö koossa julkaisuun saakka.

Kotikoneen hitailla yhteyksillä ja 'omaan piikkiin' en enää aio tehdä töitä. Ei tämä yksin minun proggikseni ole, olé!

Millainen skitso, sellainen freeni

Naurettavaa kylläkin, viikonlopun angsti vaihtui helpotukseen päästyäni töihin nopeiden yhteyksien helmaan. Nopeutta ei huomaa, ennen kuin käyttää massiivista julkaisujärjestelmää etanamaisella mokkulayhteydellä.

Tulin töistä klo 19 maissa ja 21-22 maissa oli pakko aloittaa sisällönsyötön kanssa puljaaminen. Oikeastaan on koko ajan huono omatunto, ettei tee kaikkea yksin. Kuinka kehtaan vaivata kiireisiä muita ihmisiä...

Vielä on mahdollista, että avaamista siirrettäisiin muutamalla päivällä. Huomaan, että tietyt, samat asiat toistuvasti aiheuttavat minulle ns. skitsoja. Ja luultavasti kyseessä on kuitenkin vain oma reaktioni, koska tuskin mitään todistettavaa aihetta niihin fiiliksiin on, tai sanotaanko niin, että mitäpä sitten vaikka olisikin.

Sopii tulla näihin hommiin, heti kun meikäläiseltä katkeaa se viimeinenkin oljenkorsi, jolla vielä roikun aasin selässä mopo kädessä. Ennen menen neulansilmän läpi, kuin näen malkaa omassa kulhossani.... Opinko tänään oppitunnin?

"Kiss my hairy, yellow ass!" Homer Simpson, the Simpsons.

Alitajunta raastaa tukkaansa

Taas viikonloppu, jona olen herännyt asiasanoitusta ja metadatalistauksia tehden. Kuinka vaikeaa se voi olla? Kysyy minulta Antonio Gramsci.

Viikon päästä tiistaina avataan. Ajoittain olen täysin lamaantunut. Joka puolelta tulee kysymyksiä. Viisaustieteen tohtorit haluavat tehdä oman päänsä mukaan tai vaihtoehtoisesti jokaiselle asialle olisi oltava ohjesääntö.

Asiasanoitus toimii kyllä, jos se on hyvin tehty. Taulukoitten otsikoinnissa ja muotoilussa on vielä vähän paranneltavaa.

Tässä vaiheessa projektia alitajuntani on niin työllistetty, että en oikeastaan lakkaa ajattelemasta ratkaistavia ongelmia ja tehtäviä töitä hetkeksikään. Huomatkaa sanamuoto, vs. 'ratkaisemattomia', 'tekemättömiä'.

Etätyön huono puoli on siinä, että aloitettuaan ei pystykään lopettamaan, kun 7 h 15 min on tullut täyteen. Viimeksi torstaina aloitin kello 12 maissa, ja muutamaa ruoka- ja tv-taukoa lukuunottamatta jatkoin kello 2:en yöllä. Perjantaina en voinut mennä nukkumaan ennen 5:ä aamulla, kun olin viimein uskaltautunut testailemaan metadatalistausten toimivuutta taulukoissa. Olen kyllä pohjimmiltani helpottunut, että asiasanoitus tuo alustalle älykkyyttä, joka helpottaa tiedonhallintaa myös tulevaisuudessa.

Eikö töitä tosiaankaan voi järjestää niin, että 2 pv viikossa käyttäisi kokouksiin ja sähköposteihin ja loput 3 keskittyisi täydellä teholla palvelujen rakentamiseen? - Jokainen toimistopäivä hajoaa tuhannen päreiksi ja täyttyy hälinällä ja pulinalla. Valitettavasti etätyön hintana on tuntien ylittyminen ja painajaisunet, kun alitajunta viimein huomaa, ettei selviä tilanteesta matalana pysyttelemällä.

Projektipäällikön pitäisi olla teflon-pintainen, kestohymyilevä kameleontti, joka vaatisi jokaiselta kykyjensä mukaan ja vastaisi tarpeiden mukaan. Tiedän monta kameleonttia, jotka sopisivat tehtävään paljon minua paremmin - ja varmaan he itsekin tietävät (pystyvänsä). Vai olikos se vainohulluus yksi työuupumuksen oireista?

Tohtori Frasier Crane toivottaa kaikille hyvää mielenterveyttä.

Keskity! Yksi este kerrallaan

Nyt jos koskaan tarvitaan keskittymistä. - Aamulla kiroilin ja syytin tietotekniikkaa, kun ohjelmat eivät auenneet ja selaimet hyyvyivät. Ryhdyin sitten tutkimaan konettani ja löysin kymmenittäin auki olevia sähköposteja, dokumentteja ja selainikkunoita koko viikon ajalta. Vaikka muistia on vähän (koneessa), saattaa sen käyttäjässäkin olla jotain vikaa.

Miksi tuntuu niin mahdottomalta tehdä yksi asia kerrallaan valmiiksi? Eikä pelkästään tunnu, vaan se on mahdotonta. Vai onko?

Pahoittelemme tapahtunutta ja tutkimme asiaa

Olemme loppusuoralla; enää lokakuu suurimman palvelun rakentamista ja julkaisu! Jonka jälkeen ekstranettien rakentaminen ja avaaminen. Hmm. Sen jälkeen ylläpitovaihe, jonka aikana on opeteltava uudet prosessit. Tätä nimitetään muutoksen hallinnaksi. Ehkä jo projektin ulkopuolinen vaihe, mutta tärkeä.

Lisäksi projektin päättäminen: dokumentaation järjestäminen ja säilöntä (suuri osa on jo tallessa ja saatavilla, mutta ehkä pientä järjestämistä kaivataan) sekä onnistumisten ja epäonnistumisten reflektointi.

Tekninen toimittaja ei ole ollut niin taitava kuin oletimme. Jokainen bugipäivitys on tuonut uusia virheitä korjattujen tilalle. Kun näistä on raportoitu, vastaus on ollut: "Pahoittelemme tapahtunutta ja tutkimme asiaa. Virhe korjataan seuraavassa bugipäivityksessä." (...joka taas tuottaa uusia bugeja....)

Vaikka tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, että näin käy jokaisen vähänkin monimutkaisemman järjestelmän kanssa, olen hämmästynyt siitä, miten hajallaan projektinhallinta teknisen toimittajan puolella tuntuu olevan.

Toisaalta ilonaiheita ovat

• itsenäisesti ja aikataulussa etenevät sisällönsyöttäjät
  
• kaikki iloiset, kriittiset työkaverit sekä
  
• onnistuneesti toteutetut toiminnallisuudet uudessa palvelussa
  

Omalla kohdallani suurin ongelma on ajankäytön hallitsemattomuus. Vapaana olevan ajan vähyys. Vaikka ponnistelen kuinka ja teen minkä kerkeän, jostain tulee lisähommia ja kaikki on ikuisesti kesken...

Seis maailma, tahdon ulos! Tekemättömien töiden luettelo pursuu suustani kuin vaahto hulluksi tulleesta pesukoneesta.