Ei oppi ojaan kaada

Koko päivän Dipolissa Web 2.0-kurssilla. Tällä kertaa tuntui, että pystyin vähän enemmän omaksumaan kuin vaikkapa jokunen aika sitten IIR:n Intranet-seminaarissa. Liekö kertaus opintojen äiti, vai auttoiko se, että tällä kertaa keskityttiin pitempään näihin web 2.0:n ja sosiaalisen median ilmenemismuotoihin. Olin tähän päivään saakka sitäpaitsi luullut, että nuo kaksi ovat ihan sama asia.

Tuli kyllä aika paljon ajattelemisen aihetta. Ammatillisesti puhkesi (taas kerran) huono omatunto tai syyllisyydentunto. Miksi en ole VAATINUT sitä tai tätä ponnekkaammin? Mutta eipä se taida menneisyyttä muuttaa. Ja mitäpä se yksinään vaatiminen auttaa. Olen kyllä kysellyt esim. tietohallintopäälliköltä, miksei meillä ole käytössä RSS-syötteitä, mutta sitten kun hän vastasi, ettei meillä ole sen tyyppistä tiedontuotantoa, että sinne syötteisiin tulisi mitään mielenkiintoista, olen taas antanut aiheen painua unholaan. No, ei minunkaan mielestäni pelkästään se, että sivuja päivitetään, kelpaa syötteeseen. Mediatiedotteita tulee muutama per kuukausi, eikä ne kiinnosta kuin rajattua joukkoa kerrallaan... Tätäkin pitäisi miettiä enemmän.

Arkipäivän rutiinit painavat alleen, totta sekin. Mutta voiko niitä käyttää tekosyynä kautta aikojen, jos jonkun palikan käyttöönotto ei esim. maksa mitään tai paljon mitään. Pieniä uudistuksia, jotka ovat halpoja tai maksuttomia, pitäisi kumminkin jaksaa vaatia ihan viran puolesta silloin tällöin. Sikäli kun ne ovat mielekkäitä... Onhan meillä sentään jo sähköinen puhelinluettelo toteutettu tänä vuonna, suomeksi, ja kieliversiot tulossa.

Kai meillä ORGANISAATIOSSA jo on jonkin sortin tahtotila, kun kerran tietohallintotyöryhmän raportissa verkkopalvelujen kokonaiskonseptin uusiminen todettiin lähiajan strategisesti tärkeimmäksi hankkeeksi. Nähtäväksi jää, mitä saadaan joulukuun 12. päivä.

Ei tunnu missään

No, viimein saatiin maanantaina (24.11.) kuudelle taholle lähetettyä tarjouspyyntö verkkopalvelujemme konseptisuunnittelusta sähköpostilla ja viralliset paperiversiot perään sitten tiistaina.

Sitä sai vaan odottaa niin kauan, että koko juttu ei enää tuntunut miltään. En tiedä, pitäisikö töissä koskaan tuntuakaan kivalta, mahtavalta tms. (no, kun edes joskus!), mutta nyt on sitten joulukuun 12. päivään aikaa tehdä muuta ja viimeistellä niitä lisätietodokumentteja, joihin alustavassa tarvekuvauksessa viitattiin.

Täytyypä kai nyt laittaa JATtilaisista niille, jotka lähettivät suosituksiaan, tietoa siitä, mitä he suosittelivat. JATtilaisten suosituslistalta otimme loppujen lopuksi mukaan kolme. Kaksi oli omasta takaa tiedettyjä ja yksi muulta taholta saatu suositus. No, oli noissa kolmessa ensimmäisessä mukana yksi, jolle olisimme joka tapauksessa lähettäneet tarjouspyynnön.

Pyysin sähköpostitse kuittausta tarjouspyynnön vastaanottajilta, lähinnä että tuliko viesti perille ja avautuivatko liitteet, mutta vain 3/6 vastasi tähän. Neljänneltä tuli automaattivastaus, että Succesfully delivered ;-) Tarkoittaako se, että kukaan ei lue niitä kolmea osoitetta, vai eivätkö he ole kiinnostuneita osallistumaan?

No, toivon kumminkin, että saamme enemmän kuin kaksi vastausta. Olisko pitänyt lähettää sittenkin useammalle?? Tietenkin, jos vastauksia tulee tosi vähän, voi ehkä ajatella uusintakierrosta. Vai voisiko? No, ehkä niitä tulee sen verran, että pääsemme vertailemaan.

Salapoliisi työssään

Sain juuri tietää, että tarjouspyyntö on allekirjoitettu ja makaa kehittämispäällikön pöydällä. Kehittämispäällikkö puolestaan on komennettuna henkilöstöseminaariin.

Koska tarjouspyynnön sähköinen versio on hänen koneellaan, minun ei kannata edes haaveilla, että tänään tapahtuisi mitään. Toivon vain, ettei paperi katoa huomisen siivouspäivän aikana.

Kafka ja Gogol, vaviskaa!!

Ota se helposti

Tänään apulaisjohtaja on Otaniemessä koko päivän.

Onneksi on vapaapäivä, jonka aikana olen voinut etsiä merkityksellistä elämää mm. nukkumalla 12 saakka, lukemalla lehteä, juomalla kahvia, pesämällä pyykkiä ja lämmittämällä Nasi Gorengia. Lopulta otin myös projektityöni esiin ja muokkailin sitä osin innostuneena.

En usko että 40 opintoviikon koulutusohjelman lopputyöhön on missään maailmassa tai ulottuvuudessa kulutettu niin paljon huonoa omaatuntoa ja tekstinkäsittelyaikaa kuin omaani. Sillä adrenaliinimäärällä, mikä on kulunut joko asian välttelyyn tai tekstien muokkaamiseen yhä uuteen muotoon, olisi jo tehnyt väitöskirjan kotimaisen kirjallisuuden alalta.

Henkilökohtaisen tuottavuusohjelmani nimissä olen kohta valmis ottamaan niin pitkän loman, että saan työn tehtyä (2-3 pv?). Siinä samallahan voisin odotella apulaisjohtajan allekirjoitusta 'kaikessa rauhassa' ja saisin saldot kuriin. Jos käyttäisin kaikki plustunnit ja siihen päälle pari vuosilomapäivää, se olisi siinä. Voisin sitten palata töihin lepäämään kaikesta merkityksellisestä...

Odottelu ei tee minulle hyvää

Nyt odotellaan sitten, että apulaisjohtajalla olisi aikaa käydä tarjouspyyntö läpi ja hyväksyä se.

Eilen oli niin kylmä, että oli illalla pakko kaivaa kaikki mahdolliset talvitakit esiin. Tunnen kaukokaipuuta ja kaipuuta merkityksellisempään elämään, mutta valitettavasti menot ovat niin suuret, että mikään suuri loikka vapauteen ei ole mahdollinen ennen eläkkeelle pääsyä tai joutumista.

Joskus haluttaisi oikeastaan pistää kaikki hyrskyn myrskyn tallaisessa ORGANISAATIOSSA, joka on kuin etana.

Toisaalta riittää kokouksia ja puhetta, mutta toisaalta tuntuu, ettei mitään tosiaankaan oikeasti tapahdu.

Plussaa on edelleenkin jotain 30 tuntia, niin että voinhan elellä yhden merkityksellisen päivän elämässäni vapaana keskellä viikkoa ja kokeilla, miltä se tuntuukaan, kun saa vapaasti määrätä mitä milloinkin tekee.

Nyt pitää vain odotella, että apulaisjohtaja ehtii lukea 2 sivun pituisen paperin. Eihän siihen ole vasta mennyt kuin 1,5 päivää sen odotteluun, ja totta kai työtä ja kokouksia riittää, vaikka tarjouspyynnöt eivät lähtisi juuri tänään.

Olen kai kuitenkin oman osani tähän saakka hoitanut suurinpiirtein aikataulussa, niin ettei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että olisi omalla viivyttelyllään estänyt projektin etenemistä.

Olenkohan pitemmän loman tarpeessa, kun ajatukset pyörivät suhteellisen negatiivisia uria....

Hain sunnuntaina yhtä hommaa ja löysin yhden jota voisin ehkä hakea. Onko tämä nyt sitten uhmaa, vai ihan todellista viisikymppisen reuhtomista laitostumista vastaan?

Helpotuksen huokaus

Saimme tarjouspyynnön valmiiksi ja päätimme lähettää sen kuudelle toimittajalle. Henkisesti helpottavaa, vaikka hartiat ovat ihan jumissa koneen ääressä istumisesta. Maanantaina tarjouspyynnöt lähtevät maailmalle. Hassu tunne, kuin olisin projektisuunnitelman sisällä, rivillä Tarjouspyynnön lähettäminen. Ehkä se on merkki siitä, että on korkea aika lähteä viikonlopun viettoon...

Työtuntien tasaus, jota olen harrastanut kahden viikon ajan siten, että olen tullut vasta kello 13 töihin, on tuottanut tulosta noin kuuden tunnin verran tavoitteena olleen 12 sijasta. Ei saisi vetää iltoja pitkiksi töissä, jos yrittää vähentää plus-tuntien määrää.

Teen kannen ja sisällysluettelon konseptisuunnitelman liitteeksi laitettavaan 20-sivuiseen selontekoon, ja sitten ihan varmasti lähden kotiin. Ennen pimeää ei enää kerkeä, mutta ennen kuutta kumminkin.

Vinkkejä verkostolta

Tänään oli sähköpostissa kymmeniä suosituksia JATtilaisilta hyvistä konseptisuunnittelijoista. Kärki erottuu jo selvästi. Tosi kiva, että tällaisen verkoston kautta voi hankkia tietoa. Se on kuitenkin ihan eri asia saada suositus tilaajalta kuin toimittajalta itseltään.

Tuskin maltan odottaa ensi viikkoa. Perjantaiksi pitäisi kuitenkin kirjoittaa uusiksi kohta Verkkopalvelustrategia meidän alustavassa tarvekuvauksessamme. Olen aina suhtautunut strategiaan (sanana?) hieman epäkypsästi ja pitänyt koko juttua keisarin uusina vaatteina, joilla yritetään selitellä mitä on tullut tehtyä ainakin sinne päin. Tarkoitan, että näen ehkä kaiken liian läheltä, ja sattumanvaraisena ja osin tehottomanakin toimintana, jossa on varmaan ihan hyvä teema ja kantava ajatus, mutta johtamista ei suurennuslasillakaan erota.

Vaan tulee se strategian jalkauttaminen eteen meilläkin kun tuloskorttia aletaan tavailla ja tuijotella. Niin että pakkohan se on vanhan kirjallisuudenmaisterin pari kappaletta strategiatekstiä pystyä vääntämään...

Eikö mikään liiku?

Vettä sataa ja pimeys painaa päälle. Tuntuu vaikealta uskoa valoisaan tulevaisuuteen. Olen kohta samaa mieltä kuin hissin edessä tapaamani kollega, vaikka se on vain tavanomaista pessimismiä ja lyhytjännitteisyyttä.

Peli on suorituksen häirintää

Perjantaina kuulin, että on sellaista ilmassa, että miksei meillä jo ole sitä uutta alustaa. *Huokaus* Toisaalta (samaan hengenvetoon) projektiaikatauluun pitäisi kuulemma jättää enemmän aikaa lomille. Eikö tämä ole paradoksaalista?

Konseptisuunnitelma halutaan tehdä ennen alustan hankintaa, koska ei haluta kaataa vanhaa viiniä uusiin leileihin. Ei haluta kaataa sitä kapulakielistä sekasotkua helppokäyttöisemmälle alustalle, kun se ei ratkaise nykyisen palvelun ongelmia kuin yhdeltä pieneltä osalta. Täytyy varmaan koettaa vääntää tämä asia tiedoksi jostain rautalankaa taipuisammasta materiaalista.

Tämänkertainen dilemma on siis, että projektin eri osille on varattava oma aikansa, mutta nämä uutta alustaa odottelevat eivät jaksa odottaa. Nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, se ei sittenkään taida olla minun ongelmani ;-), joten jatketaan harjoituksia suunnitelmien mukaan. En voi mitään sille, jos joku ei jaksa odottaa tai yhteisten kokousaikojen löytäminen on vaikeaa tai projektin läpivieminen on määrätty minulle eikä niille, jotka olisivat jo hankkineet sen alustan.

Tämä oli ensimmäinen viikonloppu vuosiin, kun molempina aamuina heräsin jotenkin paniikissa ja luulin, että täytyy lähteä töihin.