Projektimme ei suinkaan ole keskeytynyt, vaikka en ole tänne kirjoittanut mitään. Ei silti, että mitään dramaattista olisi tapahtunut. Alustan esittely on pidetty, projektiryhmä ja ohjausryhmä perustettu sekä 1. määrittelyntarkennus (3 h) pidetty.
Työpäivät täyttyvät edelleen paljolti muusta projektiin liittyvästä työstä, ja tämän huomaa sitten, kun pitäisi kertoa muille, missä mennään.
Tänään oli pitkästä aikaa ensimmäinen kokoukseton päivä. Pääsin tarkastelemaan loppuvuoden aikatauluja ja tiedottamaan niistä muille. Joka viikko pitäisi pystyä pyhittämään yksi ehjä päivä uudistukseen liittyville asioille, koska jos minä en siihen pysty, miten voisin odottaa yhtään mitään keneltäkään muulta?
Sain eilen PD-kurssin lopputyön valmiiksi, aiheena kuinka ollakaan julkisten verkkopalvelujen kehittäminen.
Tarkemmin ajatellen projektista kertominen muille on samalla oman työn ohjausta. Jos viestissä lupaan ohjeistaa jonkun homman, asetan siinä samalla deadlinen itselleni.
Ulkona sataa räntää ja olo on kummallinen, johtuuko sitten epäergonomisista työasennosta (kädet väsyvät ja niskaa särkee) vai onko flunssa tulossa.
Tänään perutusta määritteluyntarkennuspalaverista olisivat olleet poissa molemmat toimittajan edustajat ja meiltä 2/5.
Kummallinen ja epätodellinen olo! Ulkona pimenee, huomenna on (taas) perjantai ja rakas lapsi (lue: verkkopalvelu-uudistus) on yhä sikiöasteella (ehkä jo abortointirajan ulkopuolella sentään...) Henkisesti kaikki pysyttelevät tuulensuojassa... peläten kumminkin, että joku yllättävä puuska tempaa sateenvarjon kädestä. Tämä yllättävä puuska on tietenkin kiire, ja valmistelematta ilmestyvät deadlinet ja toimeksiannot.
Pelottaa, että rakenteen- ja sisällönsuunnittelussa tulee kiire tai sörssimme jutun jotenkin liian monimutkaiseksi. Ja tähän kuuluu sanoa monologissa, joka on luonteeltaan dialoginen, että minähän se projektipäällikkö olen. Meidän päässä, kuten tavataan sanoa.
Siis: maanantaina hyökkään suoraan asiaan!
