Ei oppi ojaan kaada

Koko päivän Dipolissa Web 2.0-kurssilla. Tällä kertaa tuntui, että pystyin vähän enemmän omaksumaan kuin vaikkapa jokunen aika sitten IIR:n Intranet-seminaarissa. Liekö kertaus opintojen äiti, vai auttoiko se, että tällä kertaa keskityttiin pitempään näihin web 2.0:n ja sosiaalisen median ilmenemismuotoihin. Olin tähän päivään saakka sitäpaitsi luullut, että nuo kaksi ovat ihan sama asia.

Tuli kyllä aika paljon ajattelemisen aihetta. Ammatillisesti puhkesi (taas kerran) huono omatunto tai syyllisyydentunto. Miksi en ole VAATINUT sitä tai tätä ponnekkaammin? Mutta eipä se taida menneisyyttä muuttaa. Ja mitäpä se yksinään vaatiminen auttaa. Olen kyllä kysellyt esim. tietohallintopäälliköltä, miksei meillä ole käytössä RSS-syötteitä, mutta sitten kun hän vastasi, ettei meillä ole sen tyyppistä tiedontuotantoa, että sinne syötteisiin tulisi mitään mielenkiintoista, olen taas antanut aiheen painua unholaan. No, ei minunkaan mielestäni pelkästään se, että sivuja päivitetään, kelpaa syötteeseen. Mediatiedotteita tulee muutama per kuukausi, eikä ne kiinnosta kuin rajattua joukkoa kerrallaan... Tätäkin pitäisi miettiä enemmän.

Arkipäivän rutiinit painavat alleen, totta sekin. Mutta voiko niitä käyttää tekosyynä kautta aikojen, jos jonkun palikan käyttöönotto ei esim. maksa mitään tai paljon mitään. Pieniä uudistuksia, jotka ovat halpoja tai maksuttomia, pitäisi kumminkin jaksaa vaatia ihan viran puolesta silloin tällöin. Sikäli kun ne ovat mielekkäitä... Onhan meillä sentään jo sähköinen puhelinluettelo toteutettu tänä vuonna, suomeksi, ja kieliversiot tulossa.

Kai meillä ORGANISAATIOSSA jo on jonkin sortin tahtotila, kun kerran tietohallintotyöryhmän raportissa verkkopalvelujen kokonaiskonseptin uusiminen todettiin lähiajan strategisesti tärkeimmäksi hankkeeksi. Nähtäväksi jää, mitä saadaan joulukuun 12. päivä.