Odottelu ei tee minulle hyvää

Nyt odotellaan sitten, että apulaisjohtajalla olisi aikaa käydä tarjouspyyntö läpi ja hyväksyä se.

Eilen oli niin kylmä, että oli illalla pakko kaivaa kaikki mahdolliset talvitakit esiin. Tunnen kaukokaipuuta ja kaipuuta merkityksellisempään elämään, mutta valitettavasti menot ovat niin suuret, että mikään suuri loikka vapauteen ei ole mahdollinen ennen eläkkeelle pääsyä tai joutumista.

Joskus haluttaisi oikeastaan pistää kaikki hyrskyn myrskyn tallaisessa ORGANISAATIOSSA, joka on kuin etana.

Toisaalta riittää kokouksia ja puhetta, mutta toisaalta tuntuu, ettei mitään tosiaankaan oikeasti tapahdu.

Plussaa on edelleenkin jotain 30 tuntia, niin että voinhan elellä yhden merkityksellisen päivän elämässäni vapaana keskellä viikkoa ja kokeilla, miltä se tuntuukaan, kun saa vapaasti määrätä mitä milloinkin tekee.

Nyt pitää vain odotella, että apulaisjohtaja ehtii lukea 2 sivun pituisen paperin. Eihän siihen ole vasta mennyt kuin 1,5 päivää sen odotteluun, ja totta kai työtä ja kokouksia riittää, vaikka tarjouspyynnöt eivät lähtisi juuri tänään.

Olen kai kuitenkin oman osani tähän saakka hoitanut suurinpiirtein aikataulussa, niin ettei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että olisi omalla viivyttelyllään estänyt projektin etenemistä.

Olenkohan pitemmän loman tarpeessa, kun ajatukset pyörivät suhteellisen negatiivisia uria....

Hain sunnuntaina yhtä hommaa ja löysin yhden jota voisin ehkä hakea. Onko tämä nyt sitten uhmaa, vai ihan todellista viisikymppisen reuhtomista laitostumista vastaan?